Yksityisen ja julkisen sektorin välisiä palkkaeroja on selvitetty terveyspalvelualalla06.03.2026
Terveyspalvelualan Unioni ja Hyvinvointiala HALI ry ovat sopimuskirjauksen mukaisesti tarkastelleet palkkakehitystä niin terveyspalvelualalla kuin julkisella sosiaali- ja terveyssektorillakin. Tarkastelun tavoitteena on ollut yhteisen tilannekuvan muodostaminen. Terveyspalvelualan työehtosopimuksessa sovitussa palkkavertailussa vertailtiin palkkatasoa yksityisellä ja julkisella sektorilla tehtäväkohtaisten palkkojen, kiinteiden kuukausipalkkojen sekä säännöllisen työajan ansioiden osalta. Palkkavertailussa tunnistettiin, että kaikkien tehtävänimikkeet eivät olleet vertailukelpoisia keskenään. Samalla nimikkeellä tehdään osittain erilaisia tehtäviä, mikä vaikuttaa tehtävän vaativuuteen ja palkkaukseen. Palkkaero yksityisen ja julkisen sektorin välillä korostuu tehtäväkohtaisissa palkoissa. Työryhmä piti tärkeänä, että palkkatasojen vertailua ja muiden alan tilannetta kuvaavien tilastojen keräämistä ja analysointia jatketaan myös tulevalla sopimuskaudella. Tutustu raporttiin linkistä. |
| 31.03.2026 | Terveyspalvelualan Unioni ja Hyvinvointiala Hali jatkoivat työehtosopimusneuvotteluja tiistaina 31.3.2026 |
| 25.03.2026 | Terveyspalvelualan työehtosopimusneuvottelut jatkuivat tänään |
| 06.03.2026 | Yksityisen ja julkisen sektorin välisiä palkkaeroja on selvitetty terveyspalvelualalla |
| 12.02.2026 | Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimusneuvottelut käynnissä |
| 23.06.2025 | Eve Becker Terveyspalvelualan Unionin puheenjohtajaksi |
| 20.03.2025 | Hyvinvointiala Hali ry ja Terveyspalvelualan Unioni yhteistyössä työpaikkojen tukena |
| 13.03.2025 | Luottamusmiesvaalit Pihlajalinnan Etelä-Suomen alueella |
| 11.03.2025 13.00 | Yksityisen Terveyspalvelualan palkankorotukset |
| 20.12.2024 | Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS Terveyspalvelualan tes:n piiriin 1.5.2025 alkaen - Terveyspalvelualan Unionin edunvalvonta laajene |
| 26.06.2024 | Emmi Aalkivi Terveyspalvelualan Unionin puheenjohtajaksi |
|
Siirry arkistoon » |

